"Koskaan ei käyty missään, nyt omalta pysäkiltä matkaan"
Pentti ja Terttu Ratilainen ovat tyytyväisiä. He ovat jälleen lähdössä Pärnuun. Elämässä on nyt luksusta, kun pääsee eläkkeellä matkustamaan.
”Vuonna 2018 laitoimme karjan pois ja lapset olivat ostaneet salaa reissun Pärnuun.” Se ei vielä ollut Hojo-Matkojen reissu.
Sen jälkeen matkatoimisto vaihtui paikalliseen, kun pysäkki, josta kyytiin pääsee, on neljän kilometrin päässä kotoa. Toista matkatoimistoa käyttäessä pitäisi ajaa 100 kilometriä ennen kuin pääsisi bussin kyytiin ja sama olisi edessä paluumatkalla.
”Onhan tämä lottovoitto, kun noin läheltä päästä matkaan. Tykästyttiin muutenkin ja jäätiin koukkuun.”
Ratilaiset käyvät Pärnussa kahdesti vuodessa. Kuudesti he ovat ehtineet jo olla Hojo-Matkojen matkalla.
”Ruoka on hotellissa hyvää, henkilökunta kohteliasta ja suomen kielellä pärjää. Pärnua ennen ei käyty missään, ja mietin, miten saan miehen viihtymään viikon. Kolmannen päivän perään huomasin, että hän taitaa viihtyä", Terttu hymyilee.
Huonekin on mieluisa, lähellä satamaa. ”Sen ikkunasta on kiva seurata rahtialuksia ja proomuja sekä kalastusveneitä", kalamies Pentti pohdiskelee.
”Ja aina on se tuttu lääkäri. Ei vaihdeta häntä. Miksi niin tekisimme?” Lääkäri tarkastaa tulijat hotelli-kylpylässä ja sitten tehdään hoito-ohjelma. Tämä kuuluu matkan hintaan.
”Ja kun ostamme tältä firmalta, jäävät tulot omille seutuloille", pariskunta kiittää.
”Ja vielä kun kaikki toimii aina hyvin. Sen näkee jo ihmisestä päälle päin, jos haluaa jutella”, kiittelevät he Hojo-Matkojen henkilökuntaa linja-autossa.